Joko tai Guggenheim

Helsingin kaupunginvaltuusto päättää keskiviikkona Guggenheimista. Kuutisen vuotta käyty kiihkeä debatti on turhauttanut, sillä sitä käydään mielikuvilla. Museon vääntäminen joko tai-hankkeeksi on tukahduttanut tehokkaasti kyvyn visioida kulttuuri- ja taide-elämäämme eteenpäin. Se harmittaa.

En taida olla ainoa, jonka Guggenheim-kantaa tivataan säännöllisesti. On ollut erittäin vaikea vastata, sillä näin suurta asiaa ei voi ratkaista mutu-tuntumalla. Kantani on muotoutunut vasta hiljattain.

Toivotan Guggenheimin lämpimästi tervetulleeksi. Mutta Helsingin kaupungin taloudellista osallistumista hankkeeseen en pidä viisaana. Helsinki pystyy kyllä parempaan. Tuontikonsepti olisi menemistä sieltä, missä aita on matalin. Guggenheim-tuijottamisen sijaan nyt tarvittaisiin rohkeampaa visiointia Helsingin kulttuurin ja matkailun kehittämiseksi.

Helsinkiä pitäisi määrätietoisesti kehittää Itämeren johtavaksi nykytaiteen ja muotoilun keskukseksi. Meillä on siihen loistavat edellytykset jo siksi, että suomalainen ja pohjoismainen design puhuttelevat. Suomalaiset ja pohjoismaiset nykytaiteen mestarit ovat luovia ja osaavia, maailman huipputasoa. Hyödynnetään sitä, missä olemme parhaita. Kyyniköt naureskelevat, mutta optimistit luovat uutta.

Paavo Lipposen ehdotus (HS 29.11.) kansallisesta arkkitehtuuri- ja designmuseon rakentamisesta on erinomainen päänavaus. Tällaista visiointia tarvittaisiin enemmän.

Suomi täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Juhlavuosi tarjoaa Helsingille mainion tilaisuuden tarkastella mahdollisuuksiamme ja rakentaa uutta. Ehkäpä matkailija voi jonain päivänä samalla museolipulla piipahtaa Kauppatorin laidalla sijaitsevan Itämeren design-keskuksen lisäksi myös Guggenheimissa. Jossain päin Helsinkiä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s